-[ Pääsivulle ]-

Grossglockner Chronicle, history

Grossglocknerin alueen historiaa,
Taustoja ennen kronikan alkua

Grossglockner / Glockner High Mountain Sept:

Grossglocknerin septi muodostettiin noin 900 jkr paikallisten laumojen "kattojärjestöksi". Silloin alueella eli paljon mutta pieniä garou laumoja. Suurempia laumoja ei muodostunut, koska tuolloin alueen suuri Vampire vaikutus piti yhtenäisen vastarinnan muodostamisen lähes mahdottomana. Paikallisten hallintokuntien palveluksessa työskenteli myös paljon paikallisten patrioottien suosimia inkvisition järjestöjä.

900 luvun lopulla Grossglockerin septi huomasi olevansa aika voimaton pitämään yllä suurempaa kontrollia paikallisiin pieniin ja vaelteleviin - usein myös keskenään taisteleviin - laumoihin. Silloisen septin johtajan vaikutuksesta - huolimatta suuresta vastustuksesta - solmittiin kiinteät yhteistyöverkostot eurooppalaiseen Thunderbolt:iin, joka tuolloin kulki ritarijärjestö Sons of Thunder:in nimellä. Sopimukset saatiin aikaan ja Sons of Thunder lähetti Lienziin ja sen pohjoispuolelle noin 25 garoun iskuryhmän johon värvättiin paikallisia garouita niin paljon kuin saatiin. Armeijan kooksi muodostui noin 40 Garouta. 25 paikkakunnalle tullutta olivat kaikki Sons of Thunder ritarikunnan Shadow Lordeja. Paikallisista Garousta mainetta ja kunniaa keräsi erityisesti McLowenthalin Fiannojen suku, joiden tekoja kirjattiin Hopeakirjaan enemmän kuin minkään muun suvun.

Tämä garouarmeija pyyhkäisi puolessatoista kuukaudesta Lienzistä pohjoiseen noin 300 * 300 kilometriä kokoisen alueen läpi ja tuhosi kaiken minkä katsoi olevan jollain tavalla Madon palveluksessa. Tuohon puoleentoista kuukauteen katosi alueelta noin 85% paikallisesta vampyyrikannasta ja inkvisition palveluksessa olevat tapettiin viimeiseen mieheen. Mukana lähti myös useita garoulaumoja, joiden katsottiin olevan jo Wyrmin vaikutuksen alaisuudessa. Tämän vuoksi kaikki garout eivät muistele 900 luvun puhdistusta ylpeydellä. Kukaan kun ei tietenkään sukulinjoistaan tunnusta epäpuhtauksia ja useat kokevat tulleet väärin tuomituiksi. Katkeruus elää vielä tänäkin päivänä pinnan alla. Tuo tapaus liitetään unkarilaisten hyökkäykseen Itävaltaan 900 luvulla ja lähinnä Augsburgin taisteluun vuonna 955 (Battle of Lechfeld), jossa Saksalainen kuningas Otto I löy Unkarilaiset. Tavallisella väestöllä ei juuri muunlaista kuvaa asiasta ole. Itävallan historiaan ja keskiajalle sijoittuu muutenkin paljon etenkin saksalaisten ja paikallisen alkuperäisväestön sotia, joten ne olivat eräällä tavalla "arkipäivää".

Kyseistä puhdistusta on arvosteltu muutenkin ja tänä päivänä puhutaan mm siitä, miten puhdistus nopeudessaan ja valmistelemattomuudessaan pyyhki esimerkiksi vampyyreista heikoimmat yksilöt pois ja jätti vahvimmat selviytyjät henkiin. Tosiasia on kuitenkin että ilman Shadow Lordien septin panosta ei Grossglocknerin septi olisi koskaan saanut kunnollista otetta alueen garoulaumoihin ja paikallisten varjojen mukaan tämä puhuu puolestaan eikä selittelyitä tarvita. Katkerat huhut epäilevät myös sitä miten Glockner:in septin todelliset johtajat istuvat nykyään Thunderboltin johtokunnassa, mutta näitä huhuja harva uskaltaa ääneen lausua. Eipä sillä, ei niille kyllä perusteluja todellisuudessa kukaan ole edes löytänyt.

- Suoraan septin palveluksessa noin 40 garouta ja 60 kinfolk:iin kuuluvaa henkilöä. Septillä mm. oma soturilahkonsa jota johtaa korkean rankin Stargazer Ahroun. Erikoisuutena lahkolla esimerkiksi Kailindo mastery. Septillä myös kuljetusliike Tauern Express. Jonkin verran yhteistyötä mm. Eurooppalaisen Thunderbolt -nimisen yrityksen kanssa. Septin toteemina Glocknerin suuri Peura

Glockner Fountainside Pack:

Laumalla on yli 300 vuotinen historia Glocknerin lähteen puolustajina. Lähde on hyvin tavoiteltu kohde alueella, ja lauman historiaan mahtuukin monta veristä, mutta tähän asti voitettua taistelua. Lauman Caern noin 35 kilometriä kaupungista Glocknerin ylärinteisiin suoraan Heiligenblutista. Maastonmuotojen vuoksi asutus on aika kaukana ja paikka hyvin rauhallinen. Lähde on hyvin tavoiteltu johtuen sen alhaisesta gauntlet luvusta. On tarinoita siitä, miten jopa tavallinen ihminen hyppäämällä lähteen silmään voi pinnalle päästyään huomata päätyneensä henkimaailmaan. Ja kun näitä tarinoita lähteestä liikkuu jopa tavallisten ihmisten keskuudessa, niin voi vain kuvitella miten vakavasti eräät tahot asian ottavat.

Suurin osa lauman jäsenistä ovat paikallisia Hohe Tauernin metsänvartijoita, turistioppaita tai rinnehoitajia ja käyvät suhteellisen harvoin kaupungissa. Poikkeuksena ovat kuitenkin Eisenbreuerin kokoontumiset, jotka ovat hyvin suosittuja laumojen epävirallisia tapaamisia. Näissä käsitellään yleensä alueen ajankohtaisia asioita hyvinkin paljon. Laumalla on yllättävän hyvät välit Heiligenblutin town packiin vaikka laumoilla todella vähän yhteistä historiaa. Lauma on - toisin kuin town pack - onnistunut säilyttämään septin luottamuksen itsellään johtuen varmasti ongelmattomasta historiastaan lähteen puolustajina. Lauman ei ole myöskään koskaan tarvinnut pyytää apua mistään vaan ovat aina selvinneet omillaan. Siitä huolimatta he eivät kuitenkaan kehuskele saavutuksillaan, vaan jäsenet ovat nöyriä Gaian lapsia jotka tietävät paikkansa. Vaikka laumassa on paljon Silent Stridereita ja muita heimoja, jotka viihtyvät pääasiassa yksikseen ja luonnossa, on lauma kuitenkin hyvin kiinteä.

Laumaan on joskus kuulunut myös jonkin verran Red Taloneita, mutta heidän siirryttyä syvemmälle erämaihin on yhteydenpito heihin lakannut lähes kokonaan.

Heiligenblut Town Pack

Vasta 30 vuotta sitten perustettu lauma, joka syntyi oikeastaan enemmänkin kaupungissa asuvien Garouiden yhteenliittymäksi kuin varsinaiseksi kiinteäksi laumaksi. Town pack:in hallinnollinen / tunnustettu johtaja Shadowlord Deathshadow joka kyllä kaupungin katujen ehdoton valtias. Hänen toimistaan, työpaikasta tai perheestään ei kukaan tiedä oikeastaan mitään, mutta vanhimpia paikkakunnan garouta hän joka tapauksessa on. Lauman johtajapaikkaa hän pitää oikeastaan enimmäkseen fyysisten avujensa avulla ja on tällä hetkellä lauman ehdottomasti haastavin vastus. Muu lauma kun koostuu paljolti Glasswalkereista, joita kiinnostaa enimmäkseen erityyppiset sankariteot, niin hyvä taistelija erottuu joukosta hyvinkin selvästi.

Lauman historia ja toiminnot pyörivät kuitenkin aika paljon Lowenthalien ja Eisenbreuerin ympärillä. Caernin sijainnista ei ole tällä hetkellä tietoa edes paikallisilla Garoulla. Ainoastaan Town pack tietää sijainnin. Piilottelun syynä on tosin enemmänkin se, että kaupungissa elävien Garouden elämä yleensä huomattavasti uhatumpaa kuin esimerkiksi vahvojen ja taisteluissa kouliintuneiden Fountainsidersien. Kaupungin lauman riveissä kun on aika vähän kovia taistelijoita.

Lauma koostuu enimmäkseen Glasswalkereista ja Shadow Lordeista, joilla työpaikat ja osalla jopa perheet kaupungissa. Johtuen lyhyestä historiasta, ei laumalla ole mitään varsinaista tarkoitusta. Lauman jäsenten keskinäiset siteet ovat myös heikompia kuin normaalisti, ja toiminta rajoittuukin pääasiassa yhdessäolon ja hauskanpidon ympärille, kun mihinkään suurempaa tarkoitusta palvelevaan yhteiseen toimintaan. Grossglockner:in Septi on usein juuri tästä syystä arvostellutkin lauman toimintaa. Se kun ei tunnu tuovan juuri minkäänlaista panosta alueen garoulle.

Town packin Glasswalkerit työskentelevät kaikki Heiligenblutin W.Net:in toimipisteessä. W.Net on Glasswalkereiden septin monikansallinen yritys, joka toimii ympäri maailmaa. Yrityksen pääartikkelina mobiili internetyhteyksiin liittyvät laitteet, niiden valmistaminen ja sovellukset. Yritykseltä voi ostaa myös muihin verkkoratkaisuihin liittyviä palveluita. W.Net omistaa elektroniikkatuotantolaitosten lisäksi toimitiloja ympäri maailman ja palkkalistoilla työskentelee alan ammattilaisia laidasta laitaan. Yritys käyttää työntekijöinään myös muita osaajia kuin Glasswalkereita, mutta ylimmille johtopaikoille pääsy on muilta melkoisen mahdotonta.

Eisenbreuer Pub

Isohko ruokaravintola / pub / motelli ihan Heiligenblutin keskustassa. Auki 24h vuorokaudessa, mutta ruokailuajat rajoittuvat 07.00 - 24.00 välille. Hyvin kuuluisa liharuuistaan ja irlantilaisista oluistaan. Suuri osa asiakaskunnasta garou:ta tai ginfolk:ia, mutta paljon myös tavallisia kaupunkilaisia.

Pentex ja luultavasti myös alueen muut tahot tietävät paikan todellisen luonteen, mutta johtuen lähinnä paikan pitäjästä Oswald McLowenthalista paikka jätetty toistaiseksi rauhaan. Tarinat Oswaldin ja hänen sukunsa toimista alueella saavat mahdolliset viholliset yleensä muuttamaan mielensä ja etsimään helpompaa kohdetta. Oswald itse on Heiligenblut town packin tunnustetuin jäsen, mutta hän ei niinkään ole kiinostunut lauman asioiden hoidosta, kuin sukunsa ja pubinsa asioista. Toisaalta Fiannalta ymmärrettävää. Puhutaan paljon myös siitä, että Oswald ei halua nimeään ja historiaansa tahrittavan ja pitää siksi hieman eroa muuhun laumaan.

Oswaldin perheestä on jos jonkinlaista huhua liikkeellä, koska joskus 1500 luvulla muu suku muutti takaisin Skotlantiin, mistä suku alunperin on myös kotoisin. Luultavasti asiassa ei ole mitään sen erikoisempaa. Tunnettuahan on että Fiannat jossain vaiheessa vaeltavat aina takaisin kotiin. Oswaldin on kuultu kertovan jääneensä Itävaltaan lähinnä Kinfolkin takia, ja totta on että hänen tuttavapiirissään heitä paljon onkin. Esimerkkinä Mauerin perhe, jotka jopa työskentelevät Eisenbreuerissa. Oswald on ainut town packissä, joka on kiinostunut Kinfolkin tekemisistä ja viettää itsekin aikaansa ehkä enemmän heidän, kuin muun lauman kanssa. Oswaldilla on myös vaimo (Madge McLowenthal) ja 2 pientä lasta, joilla toisella on Kin Fetch. Merkki siitä, että suvulla on hyvin voimakas ja puhdas verenperintö.

Eisenbreuerin vakioasiakkaisiin ja omasta mielestään yhtiökumppaneihin kuuluu myös Hans 'Dani' Kramer, joka on koko Heiligenblutin lähialueen ainut Bone Gnawer. Tunnetaan myös kaupungin parhaimpana "infopisteenä" ja ehkä juuri tämän vuoksi suosiossa. Hänelle ominaisin luonteenpiirre on se että kuluttaa rahaa enemmän kuin ansaitsee. Tyypillinen Bone Gnawer joka vaan on sattunut pääsemään hyvien pitopöytien äärelle.

Kuppila on myös tavallisten ihmisten suosion lisäksi monen muun alueella liikkuvan tavallisen ja epätavallisen porukan suosiossa. Kaikkien ravintolassa vierailevien todellisesta luonteesta ei garou aina edes tiedä, mutta jotain epätavallista ravintolan kyllä tiedetään aina imevän.

Heligenblut tänä päivänä

Heiligenblutin pääasiallinen tulojen lähde on turismi. Paikkakunta kun on Itävallan korkeimman vuorenhuipun, Grossglocknerin (3797m) juurella. Heiligenblut on noin 30 000 asukkaan kaupunki ja sijaitsee Glocknerin vuoriston laaksossa joka halkoo vuorijonoa Lienzistä Zell Am Seehin asti. Kovin suurta liikennettä ei laakson läpi kuitenkaan kulje, vaan suurin osa isommista kuljetuksista ja liikenteestä kulkee Glocknerin vuoriston jommalta kummalta puolelta, joko Matrei in Osttirolin kautta rautateitä, tai Badgasteinin kautta. Glocknerin laakson läpi kulkeva liikenne on pääosin henkilöliikennettä. Turisteja alueella käy hyvinkin vilkkaasti ja vuoriston rinteet ovatkin täynnä retkeilymajoja, polkuja tai laskettelurinteitä.

Toissijainen tulonlähde paikkakunnalla on grafiitti ja rautakaivokset, jotka takaavat tulot suurimmalle osalle asukkaista. Kaivostoiminta on lisäksi aika turvattu tulonlähde sillä Itävallassa siirrettiin tärkeimmät ja tuottoisammat teollisuuden alat valtion johdon alle toisen maailmansodan aikana. Suurista erämaista huolimatta puusto on aika vähäistä ja kitukasvuista. Puustoa on kuitenkin 39% maapinta-alasta, mutta suuri osa suojelukohteita tai puuston laatu niin heikko ettei sitä juuri hyödytä kaataa. Metsästys on hyvin rajoitettua johtuen villieläimistön pienestä - ja yhä katoavasta - määrästä. Maataloudella ei Itävallassa ole suurta merkitystä, koska viljelykelpoista aluetta on vain 17% maa-alasta.

Heiligenblut on ollut 900 luvun puhdistusten jälkeen hyvin rauhallista aluetta ja garoun yksinvaltaa alueella ei ole toistaiseksi kukaan uhannut. Pentexin toiminnan vilkastumisen myötä ja esimerkiksi vampire klaanien kasvaneen röyhkeyden takia on tilanne hieman alueella kiristynyt. Kaikki osapuolet ovat tällä hetkellä keskittyneet enemmänkin omaan varusteluun ja turvallisuustason nostoon, eikä kukaan oikein uskalla tehdä isompia liikkeitä. Esimerkiksi garoun lukumäärä alueella on sen verran pieni, että garou ovat toisaalta enemmänkin tuudittautuneet ajatukseen yksinvaltiudestaan, kuin että olisivat uskaltaneet kyseenalaistaa sitä. Vanhimmat Philodox:it alueella ovat alkaneet jo puhua Litanian unohdetusta merkityksestä ja tuomitsevat useita Garou laumoja pelkuruudesta. Rohkeimmat heistä ovat jopa ennustaneet garoun tuhoa alueella, johtuen siitä että Garou ovat unohtaneet alkuperäisen tarkoituksensa ja langenneet Wyrmin ansaan tuudittautuessaan vallantunteeseensa.

Septi on avoimesti esittänyt epäluottamuslauseensa erityisesti Heiligenblutin Town Pack:iä kohtaan, jossa epäillyt Wyrmin saaneen rahanahneet ja ohutveriset, laiskat Garout jo puolelleen. Osansa ovat saaneet myös useat muut laumat ja septin tarkastajia on jopa jo sijoitettu joihinkin alueen laumoihin. Town pack on toistaiseksi säästynyt näin häpeälliseltä epäilyltä kunniakkaan historiansa vuoksi, mutta on hyvin todennäköistä että septi ei odotakaan heiltä muuta todistetta kuin taistelun kautta saadun varmuuden Town pack:in kunniasta.

Red Talonit hallitsivat Heiligenblutin erämaita ja vuoristoa ehdottomina valtiaina ennen 1000 lukua, mutta septin puhdistuksen yhteydessä Red Taloneiden merkitys alueella väheni - niin kuin kävi myös lukumäärälle. Tänä päivänä elävät laumat ovat vetäytyneet syvälle erämaihin, eikä heitä juuri nähdä ihmisten ilmoilla. Edes paikalliset garout eivät heihin normaalisti törmää. Taustalla ehkä alueen ainoan Red Talon caernin sulkemisen tuottama häpeä ja katkeruus, koska Red Talon maksoivat näin suurimman hinnan koko Garoun petturuudesta. Tarinat kertovat myös miten Red Talon kadotessaan kirosivat homid garoun kuolemaan omaan ylpeyteensä turhamaisissa kaupungeissaan. Tällä hetkellä Red Talon mieluummin pysyttelevät syrjässä kuin törmäävät muuhun garouhin. Toisaalta - muulla garoulla ei ole juuri niin haluakaan törmätä alueen Red Taloniin...

Ilmapiiri alueella alueella on hyvin varautunut, eikä mikään osapuoli ole toistaiseksi tehnyt liikettäkään mihinkään suuntaan. Oswaldilla ja Fountainsiderseilla on suuret odotukset alueen uudesta laumasta joka on osoittanut hyvin selvällä tavalla omaavansa verenperintönä muutakin kuin geenin jolla voittaa helppo ja laiska elämä. Town pack:in suhtautuminen ei jokaiselta jäseneltä ole todellakaan ihaileva, ja ilkeät huhut "pennuista jotka hyppivät pöydillä" ovat jo saaneet hyvin tuulta alleen. Etenkin Town Pack:in Shadow Lordit ovat hyvinkin kiinnostuneita uuden lauman liikkeistä, koska tietävät että heillä on suuri mahdollisuus vielä heikentää heidän valta-asemaansa.


-[ Pääsivulle ]-